sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Le pliage


Mekko (hameena): Gina Tricotin ale, Neule: Second hand, Farkkuliivi: Kirppis, Laukku: Longchamp, Kengät: Hmmmmm














 Viime viikolla tupsahdin kylään mun rakkaan serkun luo ja niin kuin aina me pidettiin hauskaa, kokaten ja katsellen mahtavaa leffaa (Exän jäljillä). Kun mä kyläilen niillä meillä on aina tapana tehdä kaikkia super-hyviä kasvisruokia, ja tätäkin ateriaa varten vietettiin yli tunti kaupassa etsien inspistä ja oikeita aineksia. Ruuan valmistuskin oli ihan oma juttunsa. Mutta hyvää oli ja hyvältä näytti! Päädyttiin sitten niiden kasvispihvien keralle tehdä itse lankkuranskiksia ja nekin onnistuivat oikeen mukavasti. Yleensä käydään lenkittämässä myös Paco-koiraa, mutta siihen mennessä kun oltais tähän päästy niin Salla oli jo nukahtamaisillaan ja ulkona muutenkin oli aikamoinen koiranilma. Tyydyttiin siis seurailemaan leffa loppuun, ja Salla sai otettua pienet nokoset. Oli oikeen onnistunut ilta!
Tällä hetkellä mä istun mun huoneessa ja yritän vältellä läksyjä, kokeisiin lukemista ja siivoamista. Tällanen sunnuntain perinne... Mutta kyllä tää kohta tästä lähtee!
Pääsin muuten eilen joulutunnelmiin! Se oli sellanen pieni juttu mistä mäki sit pääsin kiinni. Nyt on hirvee tarve alkaa levitellä kaikkialle jouluvaloja ja löytää joululahjoja jotta pääsen paketoinnin makuun! Kyl joulu on paras juttu mitä tähän keskelle Suomen tylsää talvea voi tökätä.
Mut hei hyvää sunnuntain loppua ja ens viikon alkua!



♥   Emma

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ihana päivä



Nahkatakki: H&M (vanha), Ruutupaita: H&M, Harmaa v-neck: Lindex, Legginssit: New Yorker, Kengät: Tanskasta (Dope), Laukku: Tanskasta (Topshop)


Sun jalat on ihan hyvin asetellut. <3















Kerrankin chilli iltapäivä takana... Pääsin koulusta aikaisin, esitelmät on takana ja muutenki hyvä fiilis koulujutuista. :) Suunnattiin siis Hennan kanssa kaupunkia kohti tavoitteena etsiä jotain lahjoja ja kivsuja juttuja itsellekin ja tietty käydä syömässä! Tavoitteet tuli täytettyy, ostoskassit ja vatsat (get it?) ;)
Meijän kauppavierailut keskitty lähinnä H&M:lle mut mikäs siin on vikana jos kaikki ostokset saa tehtyy samassa osotteessa. Sit vaa heitettiin Kana Teryakit naamaan kunnon naurunremakoiden ohella ja ulos kuvaamaan hieman. Kyl täytyy antaa pisteet Helsingille ja tälle säälle. Kaunista ja lämmintä, just the way I like it! :) Asusta diggailen kovasti, vähä mixing ja matching...
Bussimatkalla kotiin luin PPL:ää (Pretty Little Liars) ja oon ilonen et sain nyt sen kolmos-osan käsiini, se on niin hyvä... Ja ku luen englanniks nii suht helppoo kieltä!
Nyt oon surffaillu koneella pitempään ku kehtaan myöntää mut oon kuunnellu ihanaa musiikkia. Illalla matkaan vielä pelaamaan squashia, se on niin hauskaa!

Mul on ollu ihana päivä, toivottavasti teilläkin! Arvostan jokaista lukijaa tosi paljon kiitti kaikille! :)

♥   Emma

Ps. Ylhäällä yks biisi joka kuuluu mun lemppareihin ;)


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viime aikojen tuhlailuja


Kaikki Stadiumista
BIG sea salt shampoo: Lush
Molemmat sukkikset: H&M
Ruutupaita: H&M
Rimmel Londonin eyeliner: Anttila

Mekko: H&M


Apua, mulla on ollu tää Bloggerin "Muokkaa tekstiä" -välilehti auki varmaan viikon tässä koneella, enkä oo siltikään saanu aikaseks kirjottaa mitään... Mutta nyt vihdoin huomasin tämän laiminlyönnin ja tuon teille uuden postauksen uusien ostoksieni kera. En oo hirveesti shoppaillu tässä viime aikoina (ku en muutenkaa melkee ikinä osta mitään suurina pläjäyksinä) mutta tähän on kerättynä suurin piirtein kuukauden aikana tehdyt shoppailut. 
Ostin siis uusia urheiluvaatteita, joka ei nyt yleensä oo mikään ihmeellinen näky mutta kattokaa noita ihania värejä!!! I'm telling you, urheilemaan lähtö on paljon mukavampaa nykyään kun saa vetää tollaset releet päälle. Tokassa kuvassa Lushista ostettu uusi shampoo. Tykkäsin niiden palashampoosta ja kysyin myyjältä onko sillä suositella ehkä jotain samantyyppistä ja se kertoi että tämä BIG sea salt shampoo on sen lempparishampoo eikä se vois elää ilman sitä. Olin vakuuttunut tästä myyntipuheesta ja päätin kokeilla sitä. Oon tosiaan tyytyväinen, ekaks vähän jännä käytössä ja ehkä vähän kuivattava hiuksille, mutta haju on ihana ja hiuksista tulee pehmeet ja kuohkeat! H&M:ltä taas mukaan lähti tollanen tosi kiva ruutupaita (joka on jo täälläkin näkynyt) sekä kivoja kuosisukkiksia syksyä piristämään!
Piipahdin myös Anttilassa etsien uutta eyelineria, ja löysin ton Rimmel Londonin tussin. Täytyy sanoa etten oo kauheen tyytyväinen... Se on vedenkestävä, mutta ei pysy kunnolla ja tahraa. Kuitenkin jos jotain hyvää sanoisin niin suht helppokäyttönen!
Sokerina pohjalla H&M:n  ruusumekko. Sain ton toissapäivänä käsiini ja kuosi on aivan upee... :) Malli on erilainen mitä odotin mutta varmasti tulee saamaan paljon käyttöä! Varmaan pian se vilahtaakin jo täällä! Nyt siirryn läksyjen pariin! Hyvää loppu-sunnuntaita! :)

♥   Emma